Ajankohtaista
UUDENMAAN ÄÄNITUOTANTO OY VUODEN TYÖLLISTÄJÄ 2009 LAHDESSA

Lahti on valinnut vuoden työllistäjäksi audiovisuaalisen sisältötuotantoon ja mediamyyntiin keskittyneen Uudenmaan Äänituotanto Oy:n. Yhtiö laajensi toimintaansa visuaaliseen sisältötuotantoon ja Digital Signage liiketoimintaan vuonna 2009 ja työllisti samalla 6 uutta osaajaa Lahteen. Työpaikka syntyi kahdelle myyntialan ammattilaiselle ja neljälle sisällöntuottajalle. Lue yrityksen historiikki. Yrityksen toimitusjohtaja Esa Rimpiläinen on toiminut Sillanrakentajissa kouluttajana sekä tutorina.

Lahden kaupunginhallituksen asettama työllisyystoimikunta myöntää vuosittain Vuoden työllistäjä -kunniakirjan sekä kaksi kunniamainintaa lahtelaisille yrityksille, jotka ovat tällä saralla kunnostautuneet.
Työllisyystoimikunta on 24.2.2010 pitämässään kokouksessa päättänyt myöntää Vuoden työllistäjä 2009 -kunniakirjan Uudenmaan Äänituotanto Oy:lle sekä kunniamaininnat Mainostoimisto Ilme Oy:lle ja Stalatube Oy:lle.